Ensimmäinen suuri käsky

TAM1897 D 279.2Saarna pidetty tiistai-iltana 2. maaliskuuta 1897 Julkaistu General Conference Daily Bulletin -lehdessä 5. maaliskuuta 1897, vol. 1, nro 16, s. 279–285.

TAM1897 D 279.3TE tiedätte, että Herra on sanonut tästä ajasta ja tällä hetkellä elävistä ihmisistä: ”Tässä ovat ne, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon” (KJV:n sanatarkka käännös). Te ja minä tunnustamme oikeutetusti olevamme tuo kansa, ja tunnustamme olevamme sellaisessa asemassa, että Herra voi sanoa meistä koko maailmankaikkeudelle: ”Tässä ovat ne, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.” (KJV:n sanatarkka käännös) Ja se on tosiasia, ei pelkästään siksi, että Hän sanoo niin, vaan Hän sanoo niin, koska se on tosiasia.

TAM1897 D 279.4Tuo teksti koskee täysin teitä ja minua, jotka olemme täällä tässä talossa; ja Herra haluaa, että siitä tulee tosiasia nyt ja pysyy tosiasiana jatkossakin, jotta Hän voi julistaa sitä koko maailmalle ja koko maailmankaikkeudelle jatkuvasti: ”Tässä ovat ne, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon” (KJV:n sanatarkka käännös).

TAM1897 D 279.5Juuri sitä meidän on tutkittava. Meidän on näissä oppitunneissa tutkittava asiaa saadaksemme tietää, noudatammeko Jumalan käskyjä vai emme; jotta Herra voi sanoa meistä: ”Tässä ovat ne, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon” (KJV:n sanatarkka käännös).

TAM1897 D 279.6Jumalan käskyjä noudattaessamme tulee varmasti ensimmäinen käsky esiin, ja sitä meidän on varmasti noudatettava. Ja tässä on hänen sanansa: ”Se, jossa sanotaan: ’Kuule Israel! Herra, meidän Jumalamme, on yksi ja ainoa Jumala. Rakasta häntä kaikesta sydämestäsi, sielustasi, mielestäsi ja voimastasi.’”

TAM1897 D 279.7Voiko Herra nyt sanoa teistä ja minusta tuon käskyn suhteen: ”Tässä ovat ne, jotka sitä noudattavat”?

TAM1897 D 279.8Onko Herra vallannut koko sydämenne niin, ettei teillä ole sydäntä millekään muulle kuin Hänelle ja sille, mikä on Hänen?

TAM1897 D 279.9Kuuluuko koko sielunne Herralle antaumuksellisessa rakkaudessa niin, ettei teissä ole mitään tunnetta, joka ei kuuluisi hänelle?

TAM1897 D 279.10Onko Herra vallannut koko mielenne niin, ettei teillä ole yhtään omaa ajatusta, yhtään oman mielenne toimintaa, yhtään mielen osaa, joka ei olisi Hänen – omistettu Hänen palvelukseensa? Sillä mielellä palvelemme Herraa, meidän Jumalaamme. Emme osittain, emme vain osalla siitä, vaan kokonaan. Niin, että teillä ei ole mieltä, jota voisitte omistaa tai kohdistaa mihinkään, mikä ei ole Jumalasta.

TAM1897 D 279.11Onko kaikki voimanne Hänen, niin ettei teillä ole voimaa, jota voisitte käyttää mihinkään muuhun kuin siihen, mikä on Jumalan, ja Hänen palvelukseensa?

TAM1897 D 279.12Jos kaikki tämä pätee teihin, niin teistä voidaan todellakin sanoa: ”Tässä ovat ne, jotka pitävät käskyt” (KJV:n sanatarkka käännös).

TAM1897 D 279.13”Toinen, yhtä tärkeä on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi yhtä paljon kuin itseäsi.’” Kun Jumalan rakkaus on sydämissämme, kuten ensimmäisessä käskyssä sanotaan, on riittävän helppoa rakastaa lähimmäisiämme niin kuin itseämme.

TAM1897 D 279.14Kuten veli Kellogg toi esiin puheessaan äskettäin, eräs pieni poika Chicagossa meni erään miehen luo, joka oli hänelle täysin tuntematon, ja sanoi hänelle: ”Tiedätkö, että olet maailman suurin syntinen?” Ja kun mies yllättyneenä kysyi, miten se voisi olla mahdollista, sanoen, ettei hän ollut koskaan murhannut ketään eikä tehnyt mitään suurta rikosta, pieni poika sanoi hänelle: ”Suurin käsky on: ’Rakasta häntä kaikesta sydämestäsi, sielustasi, mielestäsi ja voimastasi.’ Teetkö sinä niin?” Mies vastasi: ”En, en tee. En voi sanoa, että tekisin niin lainkaan.” ”No”, sanoi pieni poika, ”se on suurin kaikista käskyistä. Rikot suurinta käskyä; silloin olet suurin syntinen.” Mies myönsi sen, ja hänet johdatettiin Jumalan luo ja täydelliseen pelastukseen. Asia on selvä: koska tämä on suurin käsky, se, joka rikkoo sitä, on suurin syntinen. Oletteko se te?

TAM1897 D 279.15Te ja minä tunnustamme noudattavamme Jumalan käskyjä ja Jeesuksen uskoa. Rikommeko me kaikkien Jumalan käskyjen ensimmäistä? Jos emme noudata suurinta, ensimmäistä kaikista käskyistä, rikomme sitä. Jos rikomme tätä yhtä, emme noudata käskyjä; se on selvä. Teidän ja minun on päätettävä nyt, ja meidän on päätettävä ikuisesti, palvelemmeko Herraa koko sydämestämme, koko sielustamme, koko mielestämme ja koko voimastamme.

TAM1897 D 279.16On kirjoitettu: ”Jumalan valtakunta on teidän sisällänne.” Se valtakunta, joka on meidän sisällämme, on Jumalan valtakunta; niin oli, kun ihminen luotiin, mutta vihollinen anasti Jumalan paikan; ja Herra vapautti ihmisen jälleen valitsemaan, saako Jumala oman paikkansa omassa valtakunnassaan, vai saako anastaja Jumalan paikan Jumalan valtakunnassa. Valtakunta, joka on teissä, on Herran. Teidän on päätettävä, hallitseeko siellä Herra vai hallitseeko siellä vihollinen. Ja jos ette valitse, että Herra hallitsee siellä, valitsette, että vihollinen hallitsee siellä. Se, kuka hallitsee, riippuu kokonaan ihmisen valinnasta.

TAM1897 D 280.1Jonkun on hallittava. Ihmistä ei luotu hallitsemaan itseään, riippumatta Jumalasta. Hänet luotiin olemaan oma itsensä Jumalan kanssa, eikä hän voi olla oma itsensä ilman Jumalaa. Ihminen luotiin seisomaan Jumalan rinnalla. Jumalan valtakunta oli hänen sisällään. Jumala hallitsi hänen sisällään. Mutta hän alkoi mennä omaa tietään seuraamalla Saatanaa. Mutta ihminen voi mennä omaa tietään vain seuraamalla Jumalaa. Jumalan valtakunta on teidän sisällänne. Meidän on valittava, että Jumala ottaa oman paikkansa meissä, omassa valtakunnassaan sydämissämme. Hän ottaa paikkansa siellä ja hallitsee siellä, kun hän saa oman paikkansa omassa valtakunnassaan.

TAM1897 D 280.2Tiedätte, että Jumalan valtakunta maan päällä ulottuu merestä mereen ja joesta maan ääriin asti. Jumalan valtakunta, tämä valtakunta, joka tulee, kun Herra saapuu, kattaa, kuten tiedätte, jokaisen tuuman, jokaisen hiukkasen maata, mitä tässä maailmassa on. Nyt Jumalan valtakunta on teidän sisällänne. Kattaako se valtakunta teidän sisällänne, jossa Jumala hallitsee – kattaako hänen hallintonsa jokaisen tilan, jokaisen maaperän hiukkasen sydämessänne? Kattaako se? Se on kysymys, ja nämä kysymykset koskevat meitä monin tavoin.

TAM1897 D 280.3Luen vain käskyä ja kiinnitän huomionne siihen, mitä käsky sanoo. Ja tämän teen, jotta te ja minä voisimme pitää mielemme ja sydämemme aina avoimina kysymykselle: Päteekö meihin, että ”tässä ovat ne, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon” (KJV:n sanatarkka käännös) koko sydämestään, sielustaan, mielestään ja voimastaan?

TAM1897 D 280.4Missä mielenne lepää, mitä se tutkii, mitä se työstää – onko Jumala siinä asiassa? Onko se Jumalan kunniaksi? Tutkimus, jota teette, opinnot, joita suoritatte, koko mielenne ajattelu – onko se siksi, että Jumalan kuva voisi painua sinne? Onko se siksi, että löytäisitte Jumalan laajemmin mielessänne? Onko se siksi, että ylistäisitte Häntä enemmän? Onko Hän ensimmäinen ja kaikki kaikessa älyllisissä ponnistuksissanne? Rakastatteko Häntä, palveletteko Häntä koko mielellänne?

TAM1897 D 280.5Ja kaikella voimallasi. Peltoa, jota kynnätte, kynnättekö sitä Jumalan vuoksi? Höylää, jota työnnätte tasoittaaksenne lautaa, teettekö sitä Jumalan vuoksi, niin että kaikki, mitä saatte, on Jumalan eikä lainkaan omaanne? Onko voimanne niin täysin omistettu Jumalalle, että työskentelette Jumalan asian puolesta missä tahansa, mihin kätenne koskettaa?

TAM1897 D 280.6On ollut yleinen ajatus, että ihmisen on lopetettava ammatissaan tai missä tahansa ruumiillisessa työssä työskentely, ennen kuin hän voi olla työntekijä Jumalan asiassa. Monet sanovat: ”Haluan pois siitä, mitä teen. Kunpa näkisin keinon päästä tästä pois. Toivon, että voisin päästä pois tästä työpajasta. Haluaisin olla työntekijä Jumalan asiassa.” Jos ette ole asian puolesta työskentelijä siellä, missä olette, ette tule olemaan asian puolesta työskentelijä silloinkaan, kun pääsette sinne, minne haluatte. Jos ette ole asian puolesta työskentelijä kyntäessänne peltoa, ette olisi asian puolesta työskentelijä, vaikka yrittäisitte saarnata saarnatuolista. Jos olette seppä ja olette päivästä toiseen alasimen ääressä – jos ette ole asian puolesta työskentelijä yhtä perusteellisesti, yhtä vilpittömästi, yhtä koko sydämestänne kuin minä saarnatuolissa, ette olisi asian puolesta työskentelijä, vaikka jakaisittekin jossain traktaatteja.

TAM1897 D 280.7Meille on annettu esimerkki siitä, millainen ihmiskunta voi olla; ja millainen jokaisen Jeesukseen uskovan tulisi olla. Jumalan Poika tuli tähän maailmaan näyttääkseen teille ja minulle, mitä käskyjen noudattaminen tarkoittaa ja miten se tapahtuu. Ja hän työskenteli ammatissaan noin kuusi kertaa niin kauan kuin hän saarnasi. Hän aloitti kaksitoistavuotiaana, kun hän pystyi aloittamaan työn Joosefin kanssa puusepän ammatissa, jolloin hän pystyi tekemään huomattavan paljon – sillä kaksitoistavuotias poika voi tehdä monia asioita avustaessaan puuseppää. Hän aloitti siis 12-vuotiaana, ja hänet kastettiin ja hän aloitti saarnaamisen noin 30-vuotiaana; se tekee 18 vuotta. Näinä vuosina hän työskenteli puusepän ammatissa. 30-vuotiaasta 33,5-vuotiaaksi hän vietti aikaa julkisessa palvelutyössä saarnaamalla. Kuten näette, hän työskenteli puusepän ammatissa lähes kuusi kertaa niin kauan kuin hän saarnasi.

TAM1897 D 280.8Oliko hän yhtä lailla Jumalan Poika noina kahdeksantoista vuotena, jolloin hän työskenteli puusepän ammatissa, kuin hän oli niiden kolmen ja puolen vuoden aikana, jolloin hän saarnasi? — Tiedätte, että oli. Oliko hän minun Vapahtajani ja teidän Vapahtajanne, kun hän siellä sahasi lautaa, teki penkkiä ja kiinnitti siihen jalkoja — oliko hän silloin yhtä lailla minun Vapahtajani ja teidän Vapahtajanne kuin silloin, kun hän oli ristillä? — Tiedätte, että oli. ”Sillä meidät pelastetaan hänen elämänsä kautta.”

TAM1897 D 281.1Älkää unohtako, että juuri näiden kahdeksantoista vuoden lopussa, kun hän tuli kastettavaksi ja kastettiin, palvelutyönsä alussa ja puusepänuransa lopussa — juuri silloin Jumala sanoi: ”Tämä on minun rakas Poikani, suuri iloni.” Eikö hän siis ollut yhtä lailla tämän asian työntekijä noina kahdeksantoista vuotena kuin hän oli viimeiset kolme ja puoli vuotta? — Tiedätte, että oli. Jos siis olette puuseppä ja tunnustatte uskovanne Jeesukseen Kristukseen, ettekö voi olla hänen seuraajansa? Eikö teidän tule olla hänen seuraajansa ja toimia hänen asiansa puolesta juuri siellä, aivan yhtä todellisesti kuin jos olisitte saarnatuolissa? En sano, että teidän on pakko pysyä aina puuseppänä. Hänkään ei pysynyt. En sano, että teidän on pakko pysyä aina seppänä tai maanviljelijänä; mutta sanon ja vaadin, että niin kauan kuin olette puuseppä, niin kauan kuin olette seppä, niin kauan kuin olette maanviljelijä, teidän on oltava tämän asian työntekijä yhtä aidosti kuin koskaan tulette olemaan, missä tahansa olettekin.

TAM1897 D 281.2Näin Jeesus on osoittanut jokaiselle meistä, mitä on olla kristitty ja millainen elämämme tulee olla, riippumatta siitä, mihin mielemme, sydämemme tai kätemme ovat kiinnittyneet. Hän rakasti Jumalaa koko sydämestään, koko sielustaan, koko mielestään ja koko voimastaan, kun hän oli puuseppä. Kun hän sahasi lautoja, kun hän teki pöytiä, kun hän teki ovia ja asensi ne, se tapahtui Jumalan kunniaksi. Jumala oli hänelle kaikki kaikessa. Kun joku tuli hänen luokseen pitäen häntä puuseppänä, nähden hänessä vain puusepän eikä maailman Vapahtajaa – kun joku tuli hänen luokseen pitäen häntä vain puuseppänä, istui hänen kanssaan ja sanoi: ”Haluan pöydän. Voisitko tehdä sen minulle?”, ja hän vastasi: ”Millaisen pöydän haluat?”, ja mies kuvaili sen hänelle, ja Jeesus sanoi: ”Kyllä, teen sen sinulle”; kun Jeesus oli tehnyt pöydän ja kantanut sen selässään miehen kotiin, vienyt sen miehen kotiin ja asettanut sen sinne miehen käyttöön – koko siinä tapahtumassa Jeesus oli täysin Jumalan. Jumala oli läsnä kaikissa hänen teoissaan. Yhdessäkään pöydän liitoksessa ei ollut rakoja, yhtäkään rakoa ei ollut peitetty puupölyllä, mitään ei ollut salattu; pöytä oli tehty rehellisesti. Se oli kauttaaltaan sellainen pöytä, jonka Jumala voisi hyväksyä.

TAM1897 D 281.3Ja kun hän sopi pöydän valmistamisesta, hän teki sellaisen sopimuksen, joka oli rehellinen, sellaisen, jota Jumala voisi katsoa ja sanoa: ”Tuo on rehellinen sopimus.” Hän ei pyytänyt mieheltä enempää kuin mitä tällaisesta työstä oikeudenmukaisesti kuului maksaa. Mies kysyi häneltä: ”Valmistatko tällaisen ja tällaisen pöydän?” ”Valmistan.” ”Mitä veloitat siitä? – mitä se maksaa?” Hän laski hinnan ja sanoi miehelle: ”Puutavara maksaa niin paljon, ja sen valmistaminen vie niin kauan, ja työni on niin paljon arvoista. Etkö olekin samaa mieltä? Etkö ole sitä mieltä, että työni on tuon summan arvoinen, kun otetaan huomioon siihen kuluva aika?” Ja mies vastaisi: ”Kyllä, olen samaa mieltä. Mielestäni se on kaiken sen arvoista. Se on rehellistä. Se on selkeä kauppa.” Ja kun hän otti pöydän selkäänsä, kantoi sen sinne ja laski sen maahan, mies maksoi hänelle sovitun hinnan, ja Jumala voisi katsoa alas koko tapahtumaa ja sanoa: ”Se on rehellistä. Se on kaikki, mitä kukaan voi tehdä.”

TAM1897 D 281.4Oletteko te sellainen puuseppä? Te tunnustatte olevanne kristittyjä. Oletteko te sellainen työntekijä, mitä ikinä teettekin?

TAM1897 D 281.5Rakastatteko Jumalaa koko sydämestänne, koko sielustanne, koko mielestänne ja koko voimastanne? Mitä tahansa teettekin tai mihin tahansa teidät kutsutaan; mitä tahansa liikeasioita hoidatte lähimmäisenne kanssa, olipa hän pakana tai kristitty; tehdäänkö se niin, että Jumala voi katsoa sitä ja sanoa: ”Se on tarpeeksi hyvää Jumalan valtakunnalle”, koska koko sydämenne, koko sielunne, koko mielenne ja koko voimanne on siinä Jumalan kunniaksi.

TAM1897 D 281.6Olemmeko käskyjen noudattajia vai emme? Se on kysymys. Ja on aika, että saamme tämän selville niin perusteellisesti, että Herra voi vahvistaa sanomassaan: ”Tässä ovat ne, jotka pitävät Jumalan käskyt” (KJV:n sanatarkka käännös).

TAM1897 D 281.7Nyt voitte nähdä, että tämä käsky kattaa kaiken, eikä ole olemassa yhtäkään ajatusta koko ajattelun alueella, joka ei kuuluisi tähän tekstiin, josta olemme aloittaneet. Meidän on siis tarkasteltava kaikkea ajattelussamme, kaikkea, mihin mielemme on kutsuttu, tuon pyhien kirjoitusten kohdan, kaikkien käskyjen ensimmäisen, valossa.

TAM1897 D 281.8Kaikkea, mihin meitä kutsutaan tarttumaan, meidän on tarkasteltava tuon kaikkien käskyjen suurimman valossa. Onko se asia, johon voin Jumalaa peläten ryhtyä koko sydämelläni, sielullani, mielelläni ja voimallani? Jos ei ole, haluanko sitten koskea siihen? — Ei. Jos se on sellainen asia, johon en voi ryhtyä koko sydämelläni, mielelläni, sielullani ja voimallani sekä Jumalan kanssa, mitä minulla sitten on tekemistä sen kanssa? Jos Jumala ei voi kulkea mukanani, rikon käskyjä. En omista kaikkea Hänelle. Koko voimani on turhaa, jos se on kiinnitetty johonkin, johon Hän ei voi osallistua, jota Hän ei voi koskettaa tai hyväksyä tai jota Hän ei voi ottaa vastaan.

TAM1897 D 282.1Tiedän, että tämä on ankaraa, mutta se on kristinuskoa. Se on kristinuskoa, eikä teidän eikä minun pidä tyytyä mihinkään, mikä on edes kuudestoistaosaa vähemmän kuin juuri tämä. Emme saa sallia itsemme tyytyä tässä maailmassa edes silmänräpäykseksi vähempään kuin siihen, että teemme kaiken, mihin ryhdymme, Jumalan ollessa kanssamme ja ryhdymme siihen koko sydämestämme, koko sielustamme, koko mielestämme ja koko voimastamme. Ja sanon teille, että kun pääsemme siihen pisteeseen, me kaikki – jos kaikki tässä salissa olevat antautuvat Hänelle juuri nyt ja pitävät kiinni siitä – emme voi edes kuvitella, millainen Jumalan voima tulee ilmenemään maailmassa.

TAM1897 D 282.2Suurin vaikeus on alusta asti ollut se, että ihmiset eivät ole antaneet Jumalalle sitä paikkaa sydämessään, joka Hänelle kuuluu. Jumala loi ihmisen sellaiseksi, mutta ihminen kääntyi kaiken muun puoleen ja sulki Jumalan kokonaan ulkopuolelle. Jumala vapautti hänet siitä pimeydestä, antoi hänelle vapauden valita ja kutsui häntä valitsemaan, rakastaisiko hän Jumalaa koko sydämestään, koko sielustaan, koko mielestään ja kaikella voimallaan. Hänelle annettiin vapaus valita, antaako Jumalalle jälleen paikkansa; mutta niin monet päättivät, ettei Herra saisi omaa paikkaansa, että tulva pyyhkäisi heidät pois maan pinnalta.

TAM1897 D 282.3Sitten Herra aloitti ihmissuvun uudelleen. Ja ainoa asia, jota Hän pyysi jokaiselta, oli se, että tämän tulisi rakastaa Herraa Jumalaa koko sydämestään, koko sielustaan, koko mielestään ja koko voimastaan sekä lähimmäistään kuin itseään. Se oli kaikki, mitä Hän pyysi niiltä kahdeksalta, jotka menivät arkkiin ja tulivat sieltä ulos. Jos ensimmäinen ihminen olisi rakastanut Jumalaa koko sydämestään, koko sielustaan, koko mielestään ja koko voimastaan, mikään synti ei olisi koskaan päässyt sisään.

TAM1897 D 282.4Sen jälkeen kun hän oli tehnyt synnin ja Herra oli vapauttanut hänet siitä orjuudesta, jos Aadam ja kaikki hänen lapsensa olisivat rakastaneet Jumalaa koko sydämestään, sielustaan, väkevyydestään, mielestään ja voimastaan, millainen olisi maailman tila ollut? — He olisivat noudattaneet Jumalan käskyjä ja Jeesuksen uskoa, ja vanhurskaus olisi peittänyt maan niin kuin vedet peittävät meren. Onko mahdotonta, että tämä voisi toteutua ihmisessä kirouksen orjuudessa, syntisen lihan orjuudessa? Voiko Jumala vapauttaa syntisen niin lihan synnin vallasta, että hän voi rakastaa Jumalaa koko sydämestään, sielustaan, väkevyydestään, mielestään ja voimastaan? — Kyllä. Synti ei olisi voinut kirota maata sellaiseksi kuin se on, vaikka ihmiset olisivatkin syntisen lihan orjuudessa, jos he olisivat uskoneet Jumalaan ja noudattaneet Jumalan käskyjä sekä Jeesuksen uskoa. Se on totuus, sillä se on kristinusko. Näette siis, että kaikki, mitä Herra on koskaan halunnut meiltä, kaikki, mitä Hän on koskaan halunnut ihmiseltä Aadamin syntiinlankeemuksen jälkeen, oli ja on se, että ihminen noudattaisi Jumalan käskyjä ja Jeesuksen uskoa. Ja ensimmäinen kaikista käskyistä on: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, Rakasta häntä kaikesta sydämestäsi, sielustasi, mielestäsi ja voimastasi.”

TAM1897 D 282.5Roomalaiskirjeen 1:21:ssä sanotaan, että alussa ”he tunsivat Jumalan”. Katsokaa tätä: ihminen tunsi Jumalan elämänsä alussa. Aadam tunsi Jumalan alusta alkaen, mutta ei säilyttänyt tätä tietoa. Kun Aadam teki synnin ja sai uuden alun, hän tunsi Jumalan. Kun ihmiskunta aloitti uudelleen vedenpaisumuksen jälkeen, se tunsi Jumalan alusta alkaen; niinpä ihmiskunta on koko ajan poikennut Jumalasta. Maailma oli niin syntinen, on niin syntinen ja tulee olemaan niin syntinen, koska se tunsi Jumalan ja hylkää hänet, eikä siksi, ettei se tuntenut Jumalaa. Maailma ei siis ole pahuudessa pimeyden takia; maailma on pimeydessä pahuuden takia.

TAM1897 D 282.6Maailma alkoi valosta; ja se, että pimeys on tullut sisään, johtuu ihmisten valinnasta: ”He kyllä tietävät hänestä, mutta eivät ole halunneet myöntää sitä, eivät kunnioittaa häntä eivätkä kiittää häntä hänen päivittäisestä huolenpidostaan. Niin he ovat vähitellen saaneet päähänsä järjettömiä kuvitelmia siitä, millainen Jumala on tai mitä hän tahtoo heidän tekevän. Tämän vuoksi he ovat joutuneet sisäiseen pimeyteen. Kerskuessaan omasta viisaudestaan he paljastavatkin tyhmyytensä. Ja sen sijaan että palvoisivat elävää Jumalaa, he ovat puusta ja kivestä tehneet itselleen epäjumalia. He ovat veistäneet omat jumalansa lintujen, nelijalkaisten eläinten, käärmeiden ja kuolevaisten ihmisten näköisiksi.”

TAM1897 D 282.7Huomatkaa nyt: mikä tapahtui ensin? — He tunsivat Jumalan, mutta eivät kirkastaneet häntä Jumalana; he eivät antaneet hänelle itsessään sitä paikkaa, joka hänelle kuuluu. He eivät kirkastaneet Jumalaa — eivät ilmaisseet häntä ihmisille, eivät tehneet häntä näkyväksi maan päällä; sillä Jeesus sanoi: ”Minä olen kirkastanut sinut maan päällä”, ja hän oli Jumala, joka ilmeni lihassa. Nämä ihmiset, jotka tunsivat Jumalan, eivät sallineet Jumalan ilmentymistä lihassa. He eivät olleet kiitollisia. Sitten heidän mielikuvituksensa turmeltui; sitten heidän tyhmät sydämensä pimenivät; sitten pimeydessään he väittivät olevansa viisaita. Se viisaus oli tyhmyyttä, ja sitten he tekivät kuvia.

TAM1897 D 282.8Näin näette, että kuva, joka asetetaan ihmisten silmien eteen heidän epäjumalanpalvonnassaan, on vain epäjumalanpalvonnan ulkoinen ilmentymä, sen ulkoinen esitys. Epäjumalanpalvonta on jo syvällä sydämessä ja on edennyt useita vaiheita ulospäin. Ajatelkaa sitä. Mistä epäjumalanpalvonta alkaa? — Sydämestä. Missä tämän kulun vaiheessa epäjumalanpalvonta alkaa? — Kun he tunsivat Jumalan, he eivät kirkastaneet häntä Jumalana; juuri siitä se kaikki alkaa. Missä sitten on mitään välimaastoa Jumalan tuntemisen ja epäjumalanpalvonnan välillä?

TAM1897 D 283.1Ajatelkaa nyt huolellisesti. He tunsivat Jumalan, ja ”Ikuinen elämä on jokaisella, joka tuntee sinut”. Jumalan tunteminen on iankaikkinen elämä; se on selvää. He tunsivat Jumalan; heillä oli iankaikkinen elämä Jumalan tuntemisessa. Niin on kirjoitettu. Mutta he ajautuivat epäjumalanpalvontaan. Kuinka monta askelta he ottivat Jumalan tuntemisesta epäjumalanpalvontaan? — Vain yhden. Kuinka monta askelta sitten täytyy ottaa siitä, että rakastetaan Jumalaa koko sydämestä, väkevyydestä, mielestä ja voimasta, jotta päästään epäjumalanpalvontaan? — Vain yhden. Jos en siis rakasta Jumalaa koko sydämestäni, koko sielustani, koko mielestäni ja koko voimastani, mikä minä sitten olen? — Epäjumalanpalvoja.

TAM1897 D 283.2Ehkä minulla ei ole edessäni veistettyä kuvaa. Näillä ihmisilläkään ei aluksi ollut. Mutta heillä oli mielessään muodostunut kuva, käsitys, ja kun he tekivät veistetyn kuvansa, se oli yksinkertaisesti silmien edessä seisova esitys siitä, mitä heillä jo oli mielessään. Ensimmäisellä ihmisellä, joka teki kuvan, oli siitä käsitys mielessään ennen kuin hän sen teki. Ensimmäisellä ihmisellä, joka teki kuvan, oli käsitys siitä, että sen tulisi olla hänen jumalansa, ja se käsitys oli olemassa jo ennen kuin hän teki kuvan puusta tai kivestä. Sitten se kivikuva, jonka hän asetti silmiensä eteen, oli vain ulkoinen muoto, jonka hän teki edustamaan hänelle siinä muodossa sitä jumalaa, joka hänellä oli jo mielessään. Eikö hänellä siis ollut jumalaa jo ennen kuin hän teki tuon veistetyn kuvan? — Kyllä. Missä se oli? — Hänen sydämessään.

TAM1897 D 283.3Heidän kuvitelmansa kävivät turhiksi. Kenen mielikuvituksessa? — Omassaan. Tässä on se mies, joka kuvittelee jotain; hän tekee mielikuvituksestaan kuvan ja asettaa sen silmiensä eteen itsensä ulkopuolelle. Mielikuvittelu on yksinkertaisesti mielikuvien luomista. Ja kivestä veistetty kuva on vain sydämessä syntyvän mielikuvituksen konkreettinen muoto. Missä kuva luotiin ensin? — Hänen mielessään; hänen omassa mielikuvituksessaan, omissa ajatuksissaan. Mutta kuka oli läsnä, kun hän oli eronnut Jumalasta? — Kukaan muu kuin Saatana ja hän itse. Mistä siis hänen ajatuksensa voivat tulla? — Vain hänestä itsestään ja Saatanasta.

TAM1897 D 283.4Näette siis selvästi, että epäjumalanpalvonta on sydämessä; käsitys, kuva, on jo siellä ennen kuin kuva voi ilmestyä ulkoisesti. Vaikka hänen jumalansa olisi aurinko, kuu tai tähdet, tämä käsitys, hänen ajatuksensa, hänen mielikuvituksensa, on siellä ennen kuin hän antaa sille ulkoisen muodon auringossa, kuussa ja tähdissä.

TAM1897 D 283.5Kaikki, mikä ilmenee epäjumalanpalvonnassa, on yksinkertaisesti heijastus siitä, mitä sydämessä on. Ja Jumalan on oltava sydämessä, koko sydämellä, koko sielulla, koko mielellä ja kaikella voimalla, muuten epäjumalanpalvonta on läsnä. Ei ole mitään välimuotoa.

TAM1897 D 283.6Itse asiassa vedenpaisumuksen jälkeen, kun ihmiset ensimmäistä kertaa hylkäsivät todellisen Jumalan ja lähtivät pois ja omaksuivat omat jumalansa – he sallivat näiden jumalien ottaa Jumalan paikan elämässään, osoittaen näin, että kun he tunsivat Jumalan, he tunnustivat hänet ainoaksi hallitsijakseen. Kun rakastan Jumalaa koko sydämestäni, koko sielustani, koko mielestäni ja koko voimastani, kuka yksin on minun Jumalani? – Jumala. Kuka on ainoa auktoriteettini? – Jumala. Kenellä yksin on valta minuun nähden? – Jumala. Onko hän kykenevä käyttämään oikeaa valtaa? – Kyllä. Onko hän kykenevä pitämään ihmisen oikealla tiellä? – Kyllä. Kun ihminen rakastaa Jumalaa koko sydämestään, sielustaan, mielestään ja voimastaan, hän ei tarvitse mitään muuta lakia tai auktoriteettia pysyäkseen oikealla tiellä tässä maailmassa. Kuka on hänen hallitsijansa? — Jumala. Ja pystyykö Jumala hallitsemaan, kun rakastamme häntä yli kaiken? — Kyllä. Mutta kun ihminen hylkää Jumalan ja ryhtyy harjoittamaan epäjumalanpalvontaa, pystyykö hän hallitsemaan itseään? — Ei.

TAM1897 D 283.7Vedenpaisumuksen jälkeen, kun he vielä tunsivat Jumalan, he tunnustivat Hänet ainoaksi Kuninkaakseen ja Hallitsijakseen. Heillä ei ollut muuta hallitsijaa. Kun he ensimmäisen kerran poikkesivat Jumalasta ja asettivat muita jumalia Hänen tilalleen — tarkoitan alussa, kun he kääntyivät pois Jumalasta ja asettivat muita jumalia Jumalan tilalle — he sallivat näiden muiden jumalien ottaa hallitsijoiden paikan. He julistivat, että nämä jumalat olivat heidän hallitsijoitaan. Heillä ei ollut kuninkaita; ihmiset eivät vielä julistaneet asettavansa itseään hallitsijoiksi. Ihmiset julistivat, että jumalat olivat kuninkaita; ja vallassa olleet ihmiset olivat vain jumalten edustajia, kun taas jumalat olivat todellisia kuninkaita.

TAM1897 D 283.8Tästä löydätte todisteita teoksesta ”Empires of the Bible”, sivulta 50. Tässä ovat ensimmäiset kirjalliset lähteet, jotka löydettiin Babyloniasta, josta ihmiskunta sai alkunsa ja jossa kielten sekaannus tapahtui – jossa ihmiskunta unohti Jumalan. Luen:—

TAM1897 D 284.1Ninridulle, hänen kuninkaalleen, Idadun, Ridun varakuninkaan, palvelijan, Ninridun ilon, suojelemiseksi.

TAM1897 D 284.2Tässä hallitsija Idadu kirjoitti jumalalleen osoitetun kirjoituksen, jossa hän tunnusti olevansa pelkästään jumalansa varakuningas. Hän ei väittänyt olevansa kuningas. Näin näette, että jumala oli tämän miehen kuningas. Jumalaa pidettiin kansan kuninkaana, ja tämä valtaa käyttänyt mies oli vain jumalan varakuningas tai sijainen.

TAM1897 D 284.3Tämä osoittaa, että tieto Jumalasta laillisena hallitsijana oli niin tuore, ettei kukaan vielä uskaltanut asettaa itseään kuninkaaksi. Huomaatteko sen? Miettikää tarkkaan. Kun Jumala oli ainoa hallitsija, hän oli tietysti heidän ainoa kuninkaansa; mutta kun he kääntyivät pois Hänestä ja ottivat muita jumalia, heidän tietonsa todellisesta Jumalasta ja muistonsa hänen suhteestaan heihin olivat niin tuoreita, että kun he asettivat muita jumalia Jumalan tilalle ja nostivat nämä väärät jumalat kuninkaikseen — ihmisten keskuudessa vallanpitäjänä ollut mies ei uskaltanut ottaa kuninkaan arvonimeä, vaan päätti tulla tunnetuksi sen jumalan varakuninkaana, jonka oli määrä olla todellinen kuningas. Toistan sen. Tieto todellisesta Jumalasta ainoana Kuninkaana oli niin tuore näiden miesten mielissä, ettei kenelläkään ollut vielä rohkeutta ottaa kuninkaan arvonimeä. Heidän muistonsa Jumalasta ainoana Kuninkaana ja Hallitsijana oli vielä niin selvä, että kuninkaan arvonimen ottaminen olisi muistuttanut liikaa yritystä syöstä Jumala valtaistuimeltaan.

TAM1897 D 284.4Luen toisen kirjoituksen samalta alueelta, samalta ajalta:—

TAM1897 D 284.8Tässä on mies, joka rakensi talon jumalansa kunniaksi. Tämä mies sanoo olevansa tämän jumalan, joka on kuningas, varakuningas. Tämä mies, Gudea, ei väitä olevansa kuningas. Hänellä on valtaa, mutta hän ei väitä olevansa kuningas. Kuka on kuningas? — Hänen jumalansa. Tämä osoittaa jälleen, että tieto todellisesta Jumalasta ainoana Kuninkaana oli niin tuore heidän mielissään, etteivät he olleet vielä loitontuneet Jumalasta ja ajatuksesta hänestä ainoana Kuninkaana ja Hallitsijana niin täysin, että olisivat olleet valmiita sivuuttamaan ajatuksen Jumalan kuninkuudesta ja sallimaan ihmisen ottaa kuninkaan arvonimen.

TAM1897 D 284.9A. F. Ballenger. — Väittikö siis valta-asemassa oleva mies olevansa jumalansa varakuningas, eikä kuningas?

TAM1897 D 284.10Kyllä. Kuningasta ei vielä ollut. Emme puhu ihmisestä kuninkaana. Ihmisten joukossa ei vielä ollut kuninkaita. Vallanpitäjiä oli. Eräs mies hallitsi muita. Hänellä oli valtaa, mutta hän ei kutsunut itseään kuninkaaksi. Häntä ei tunnettu kuninkaana, eikä hän vielä sallinut itsensä ottaa kuninkaan arvonimeä. Miksi? — Koska hän ei ollut vielä päässyt niin kauas ajatuksesta todellisesta Jumalasta, ainoana laillisena Kuninkaana, että olisi ollut tarpeeksi rohkea, tarpeeksi pahaa rohkeutta, hylätäksensä kaiken ajatuksen jumaluudesta kuninkaana ja asettaakseen itsensä kuninkaaksi.

TAM1897 D 284.11Nämä ovat varhaisimmat merkinnät, joita on löydetty tuosta maasta. Voitte nähdä, että ne kuuluvat aivan varhaisimpiin. Ne ovat merkintöjä ajalta, jolloin ihmiset eivät vielä lainkaan käyttäneet kuninkaan arvonimeä ja kun heillä oli käsitys todellisesta Jumalasta kuninkaana.

TAM1897 D 284.12Mutta tässä on hieman sitä aikaisempi kirjaus, joka kertoo kielten sekaannuksesta Baabelin tornissa. Teoksen ”Empires of the Bible” neljännellä sivulla on Raamatun kertomus kielten sekaannuksesta. Tämä on se kertomus, jonka kirjoittivat ne ihmiset, joiden keskuudessa kielten sekaannus tapahtui. Raamatussa on Herran kertomus siitä. Tässä kirjoituksessa, joka löytyi Babylonin raunioista haudatuista tiilistä, on heidän kertomuksensa asiasta. Voitte verrata sitä Raamatun kertomukseen, 1. Mooseksen kirjan 11. luvussa, ja huomaatte, että ne ovat täsmälleen samanlaiset. Tässä on, mitä he sanoivat asiasta:—

TAM1897 D 284.14Tämä on yksi varhaisimmista kertomuksista, joita on olemassa. Nämä muut ovat ajallisesti sitä lähinnä. Mutta nämä muut kertomukset osoittavat, että oli aika, jolloin ihmisten keskuudessa ei vielä ollut kuningasta; että vallanpitäjä ei ottanut itselleen kuninkaan arvonimeä; että hänen jumalansa oli hänen kuninkaansa; ja ajatus siitä, että todellinen Jumala olisi kuningas, oli niin tuore, ettei hänellä ollut tarpeeksi rohkeutta sanoa olevansa kuningas. Se olisi ollut liian suuren vallan anastamista hänen käsityksensä todellisesta Jumalasta silmällä pitäen.

TAM1897 D 285.1Se oli ennen Nimrodia. Nimrod oli ensimmäinen mies, jolla oli rohkeutta ottaa kuninkaan arvonimi, vaikka ajatus siitä, että Jumala oli kuningas, oli olemassa. Niinpä luen teoksen ”Empires of the Bible” sivulta viisikymmentä:—

TAM1897 D 285.2Nimrod oli tämä rohkea mies. Hänen nimensä merkitsee kapinaa, ylimielistä halveksuntaa, ja Geseniuksen mukaan se vastaa äärimmäisen jumalatonta kapinallista. Ja ”hänestä tuli mahtava mies maan päällä”. Tai, kuten toisessa käännöksessä sanotaan, hän ”oli ensimmäinen mahtava mies maan päällä”.

TAM1897 D 285.3Nimrod oli ensimmäinen ihminen, joka otti itselleen kuninkaan arvonimen; ensimmäinen, joka käytti kuninkaallista valtaa ja kantoi avoimesti kuninkaan arvonimeä. Ja hänen nimensä merkitsee täsmälleen sitä, mitä se asia tarkoitti niiden ihmisten keskuudessa, joiden yläpuolelle hän asetti itsensä.

TAM1897 D 285.4Tämä ei ole minun väitteeni, vaan tämän aiheen asiantuntijan lausunto, joka kuuluu seuraavasti:—

TAM1897 D 285.5Nimrodin valtakunnan perustamisen myötä koko muinainen maailma astui uuteen historialliseen vaiheeseen. Itämainen perimätieto, joka tekee tästä soturista ensimmäisen miehen, joka kantoi kuninkaan kruunua, viittaa tosiasiaan, joka on merkittävämpi kuin uuden pukeutumiskoristeen ottaminen käyttöön tai jopa jonkin maakunnan valloittaminen. Hänen hallituskautensa toi maailmaan uuden suhteiden järjestelmän hallitsijan ja hallittujen välille. Aikaisempien hallitsijoiden auktoriteetti oli perustunut sukulaisuuden tunteeseen, ja päällikön valta oli vertauskuva vanhempien valvonnasta. Nimrod sen sijaan oli alueen hallitsija ja ihmisten hallitsija vain siltä osin kuin he olivat sen asukkaita, henkilökohtaisista siteistä riippumatta. Siihen asti oli ollut heimoja – laajentuneita perheitä – yhteiskunta; nyt oli kansakunta, poliittinen yhteisö – valtio. Maailman poliittinen ja sosiaalinen historia ovat tästä lähtien erillisiä, elleivät jopa erisuuntaisia. – Empires of the Bible, s. 51.

TAM1897 D 285.6Mikä sitten oli valtion alkuperä?