Luku 7 — Sanoman nopea leviäminen

GSAM 126.1”Ja minä näin toisen voimakkaan enkelin laskeutuvan taivaasta, pilveen pukeutuneena; ja hänen päänsä päällä oli sateenkaari, ja hänen kasvonsa olivat kuin aurinko, ja hänen jalkansa kuin tulipylväät; ja hänellä oli kädessään pieni avoin kirja; ja hän asetti oikean jalkansa meren päälle ja vasemman jalkansa maan päälle ja huusi kovalla äänellä, niinkuin leijona karjuu: ja kun hän oli huutanut, seitsemän ukkosta antoi äänensä kuulua.... Ja se enkeli, jonka näin seisovan meren ja maan päällä, kohotti kätensä taivasta kohti ja vannoi sen nimeen, joka elää ikuisesti ja ikuisesti, joka on luonut taivaan ja sen, mitä siinä on, ja maan ja sen, mitä siinä on, ja meren ja sen, mitä siinä on, ettei enää olisi aikaa: vaan seitsemännen enkelin äänen päivinä, kun hän alkaa puhaltaa torveaan, Jumalan salaisuus täyttyy, niin kuin hän on ilmoittanut palvelijoilleen profeetoille.”¹

GSAM 126Enkeli – ihmislähettiläiden symboli

GSAM 126.2Kuten jo on osoitettu, evankeliumin julistamisen tehtävä on uskottu ihmiselle, ja Herra on luvannut siunauksensa tälle välineelle ”maailman loppuun” asti.² Niinpä tämän sanoman kantavan enkelin on oltava symboli aikaa koskevasta sanomasta, joka on määrä julistaa maan asukkaille. Sanoma julistetaan ”avatusta” kirjasta, mikä viittaa selvästi siihen, että se oli aiemmin ollut suljettu. Jumala arvostaa näitä sanansaattajia, sillä ”sateenkaari”, joka on merkki Jumalan liitosta, on heidän päällään, ja he seisovat pukeutuneina Jumalan kirkkauden valoon ja julistavat sanomaa kaiken Luojan valtuudella. Se, mitä tässä julistetaan, on ajallinen sanoma, joka oli kerran ”sinetöity”, mutta jota nyt julistetaan ”avatusta” kirjasta.

GSAM 127.1Aiemmissa luvuissa on osoitettu, että Herra määräsi ajankohdan, jolloin valo tulisi annettavaksi suuren profeetallisen ajanjakson – 2 300 päivän – päättymisen suhteen, joka johtaa tutkivaan tuomioon; että ennustus tiedon lisääntymisestä täyttyi tarkasti, kun Hän herätti monia, joille Hän paljasti tuon valon; ja että Hän myös merkitsi ajan, jolloin ”viikunapuun vertaus” tulisi oppia, herättämällä opettajansa juuri silloin ja siellä lähtemään julistamaan sitä vertausta maailmalle. Aivan yhtä tarkasti Hän on merkinnyt hetken, jolloin aikaa koskevan sanoman tulisi voimistua äänekkääksi huudoksi, ja aivan yhtä tarkasti se täyttyi.

GSAM 127Ensimmäisen sanoman äänekäs huuto

GSAM 127.2Hetki, jolloin tämän julistuksen äänekäs huuto oli määrä kuulua, on mielenkiintoinen kysymys. Se sijoittuu tässä kuudennen ja seitsemännen trumpetin soimisen väliin, mikä näkyy paitsi sen sijainnista Raamatun kertomuksessa myös itse sanomasta, jossa sanotaan: ”Seitsemännen enkelin äänen päivinä, kun hän alkaa puhaltaa, Jumalan salaisuus täyttyy, niin kuin hän on ilmoittanut palvelijoilleen profeetoille.” Tämä on ratkaiseva todiste siitä, että tässä sanomassa julistettu aika ulottuu seitsemännen trumpetin soimiseen asti.

GSAM 127Kovan huudon aika

GSAM 127.3Kun seitsemäs enkeli puhaltaa, luemme, että ”Jumalan temppeli avattiin taivaassa, ja hänen temppelissään nähtiin hänen liitonarkkinsa”³. Maallisen pyhäkön jumalanpalveluksessa arkin sisältävä huone – kaikkein pyhin paikka – avattiin vain kerran vuodessa; se tapahtui sovituspäivänä, ja tarkoituksena oli pyyhkiä pois synnit – pyhäkön puhdistus. Profeettojen mainitsema aika, jolloin tämän Kristuksen suorittaman puhdistustyön tulisi tapahtua, on kahden tuhannen kolmensadan päivän päättyessä.⁴ Sanotaan myös, että kun seitsemäs enkeli puhaltaa torveen, taivaassa kuuluu ääniä, jotka sanovat, että on tullut aika tuomita kuolleet.⁵

GSAM 128.1Tämä Ilmestyskirjan 10. luvun profeetallinen symboli kuvaa aikaa, jolloin tämän sanoman on määrä levitä ”kovalla äänellä” ja lopulta ”kuin leijonan karjaisu”. Aika, jolloin tämän profetian mukaan sanoman oli määrä voimistua ”kovaksi huudoksi”, ulottuu kuudennen trumpetin lopusta sen pyhäkön puhdistukseen johtavan profeetallisen jakson loppuun, toisin sanoen 2 300 päivän loppuun. Neljä ensimmäistä trumpettia täyttyivät goottien, vandaalien, hunnien jne. sodissa, jotka jakoivat Länsi-Rooman kymmeneen osaan tai valtakuntaan.

GSAM 128Viides trumpetti

GSAM 128.2Viides trumpetti kuvaa islamin nousua ja sen virheiden pilveä, mutta erityisesti ”viiden kuukauden” ajanjaksoa eli kirjaimellisesti 150 vuotta siitä hetkestä, kun heillä ”oli kuningas hallitsemassa heitä”. 27. heinäkuuta 1299 Ottomaanien valtakunnan perustaja Othman tunkeutui Nikomedian alueelle. Siitä lähtien ottomaanit ahdistelivat ja ”kärsittivät” Rooman itäistä valtakuntaa 27. heinäkuuta 1449 asti, eli viidennen trumpetin soimisen 150 vuoden ajan. Tuolloin turkkilaiset hyökkäsivät joukoineen itse Konstantinopolin kaupunkia vastaan käyttäen sodankäynnissä ruutia; ja raskaasta tykistä, jonka vetämiseen historioitsija Gibbonin mukaan tarvittiin kuusikymmentä härkää, he ampuivat suuria kiviä Konstantinopolin muureja kohti.

GSAM 128Kuudennen trumpetin loppu

GSAM 128.3Noin tuolloin kuoli Johannes Palaiologos, jota historioitsijat pitävät viimeisenä kreikkalaisena keisarina. Konstantinos Decozes oli valtaistuimen laillinen perillinen, mutta sanotaan, että hänen pelkonsa turkkilaista sulttaania Amurathia kohtaan – joka kävi sotaa häntä vastaan – sai hänet pyytämään Amurathilta lupaa nousta valtaistuimelle. Tällainen teko vaikutti melkein kuin valtaistuimen luovuttamiselta turkkilaisille. Itse asiassa ottomaanit saivat hyvin pian haltuunsa Konstantinopolin kaupungin ja Rooman itäisen valtakunnan. Näin he (poliittisesti) ”tappoivat” sen valtakunnan, jota he olivat aiemmin ”kiusanneet”. Heidän oli määrä ”surmata” se ”tunnin, päivän, kuukauden ja vuoden” ajan.

GSAM 129.1Jos tämä tulkitaan profeetalliseksi ajaksi, jossa yksi päivä vastaa yhtä vuotta, kuinka pitkä aika se olisi? Lasku on yksinkertainen: vuosi on 360 päivää tai vuotta; kuukausi on 30 päivää tai vuotta; ja yksi päivä on yksi vuosi – yhteensä 391 päivää tai, kirjaimellisesti, 391 vuotta. Tunti on päivän kahdeskymmenesneljäsosa, joten symbolisesti se olisi puoli kuukautta eli viisitoista päivää. Koko muslimien itsenäisen hallinnon kesto Itä-Rooman alueella olisi siis 391 vuotta ja 15 päivää. Kun tähän lisätään 27. heinäkuuta 1449, päädytään 11. elokuuta 1840, jolloin turkkilaisten itsenäisyyden kausi päättyy, kuten kuudennessa pasunassa on esitetty.

GSAM 129Tohtori Josiah Litch ennustaa Ottomaanien valtakunnan kaatumisen

GSAM 129.2Vuonna 1838 tohtori Josiah Litch Philadelphiasta, Pennsylvaniasta, omaksuttuaan William Millerin esittämän totuuden, liittyi työhön, jonka tarkoituksena oli tuoda viesti laajemmin julki. Hän laati lehtiin julkaistavia artikkeleita Ilmestyskirjan seitsemästä trumpetista. Hän otti ehdottoman kannan, että kuudennen trumpetin soiminen loppuisi ja Ottomaanien valtakunta kaatuisi 11. elokuuta 1840, ja että tämä osoittaisi maailmalle, että symbolisessa profetiassa yksi päivä edustaa yhtä vuotta kirjaimellisessa ajassa.

GSAM 129.3Jotkut veljet, jopa ne, jotka uskoivat hänen kanssaan tähän asiaan, vapisivat pelosta siitä, mitä tapahtuisi, ”jos se ei toteutuisi”, kuten hän sanoi. Tämä ei kuitenkaan lannistanut häntä, vaan hän teki edelleen kaikkensa levittääkseen näkemyksiään Turkin kysymyksestä. Julkiset lehdet levittivät laajalti hänen aiheesta esittämäänsä väitettä. Uskottomien seurat keskustelivat asiasta kokouksissaan ja sanoivat: ”Tässä on mies, joka uskaltaa väittää jotain, ja jos asia käy niin kuin hän sanoo, se vahvistaa epäilemättä hänen väitteensä, että profetiassa yksi päivä symboloi yhtä vuotta, että 2 300 päivää on niin monta vuotta ja että ne päättyvät vuonna 1844.”

GSAM 130.1Tohtori Litchin luennon julkaiseminen herätti yleistä kohua, ja tuhannet ihmiset saivat näin kehotuksen seurata, milloin Egyptin pašša Mehemet Alin ja Turkin sulttaanin välille syntyneet vaikeudet päättyisivät. Sadat sanoivat: ”Jos tämä asia päättyy niin kuin tohtori on väittänyt, se vahvistaa symbolisen ajan tulkinnan ’vuosi-päivä’-periaatteen, ja meistä tulee adventisteja.”

GSAM 130Turkin sulttaani sodassa Egyptin pashan kanssa

GSAM 130.2Useiden vuosien ajan ennen vuotta 1840 sulttaani oli ollut sotatilassa Egyptin pashan Mehemet Alin kanssa. Vuonna 1838 ulkomaisten suurlähettiläiden vaikutusvalta hillitsi toistaiseksi sulttaanin ja hänen egyptiläisen vasallinsa välisiä kiistoja. Vuonna 1839 vihollisuudet kuitenkin alkoivat uudelleen, ja niitä jatkettiin, kunnes sulttaanin ja Mehemetin armeijoiden välisessä suurtaistelussa sulttaanin armeija tuhottiin täysin ja hänen laivastonsa joutui Mehemetin haltuun ja vietiin Egyptiin. Sulttaani oli kärsinyt niin täydellisen tappion, että kun sota alkoi uudelleen elokuussa, hänellä oli jäljellä vain kaksi ensimmäisen luokan alusta ja kolme fregattia – surulliset jäänteet kerran niin mahtavasta turkkilaisesta laivastosta. Mehemet kieltäytyi ehdottomasti luovuttamasta tätä laivastoa ja palauttamasta sitä sulttaanille, ja hän julisti, että jos suurvallat yrittäisivät ottaa sen häneltä, hän polttaisi sen. Tässä tilanteessa asiat olivat, kun vuonna 1840 Englanti, Venäjä, Itävalta ja Preussi puuttuivat asiaan ja päättivät ratkaista kiistan; sillä oli ilmeistä, että jos asiaan ei puututtaisi, Mehemet nousisi pian sulttaanin valtaistuimelle.

GSAM 131Liittoutuneiden suurvaltojen väliintulo

GSAM 131.1”Sulttaani hyväksyi liittoutuneiden valtioiden tämän väliintulon ja luovutti näin vapaaehtoisesti asian niiden käsiin. Näiden valtioiden konferenssi pidettiin Lontoossa, ja sheikki Effendi Bey Likgis oli läsnä Ottomaanien täysivaltaisena edustajana. Laadittiin Egyptin pashalle esitettävä ultimaatti, jonka mukaan sulttaani tarjosi tälle perinnöllistä hallintoa Egyptissä sekä elinikäistä hallintoa koko siinä osassa Syyriaa, joka ulottui Suezinlahdelta Tiberiasjärvelle, yhdessä Akren maakunnan kanssa; pashan puolestaan oli evakuoitava kaikki muut sulttaanin valtakunnan osat, jotka hän tuolloin oli miehittänyt, ja palautettava ottomaanien laivasto. Mikäli hän kieltäytyisi sulttaanin tarjouksesta, neljän suurvallan oli määrä ottaa asia omiin käsiinsä ja käyttää muita keinoja, joita ne katsoisivat aiheellisiksi, saadakseen hänet suostumaan ehtoihin.

GSAM 131.2”Oli ilmeistä, että heti kun tämä uhkavaatimus toimitettaisiin Mehemet Alille, asia olisi ikuisesti ensin mainitun [sulttaanin] hallinnan ulottumattomissa, ja hänen asioidensa hoitaminen olisi siitä hetkestä lähtien ulkovaltojen käsissä.

GSAM 131Ennustus täyttyi – Turkin itsenäisyyden loppu

GSAM 131.3”Sulttaani lähetti Rifat Beyn hallituksen höyrylaivalla Aleksandriaan välittämään ultimaatumin pashalle. Se luovutettiin hänen käsiinsä, ja hän otti sen vastaan 11. elokuuta 1840! Samana päivänä sulttaani lähetti neljän suurvallan suurlähettiläille kirjeen, jossa hän tiedusteli, mihin suunnitelmaan olisi ryhdyttävä, jos pasha kieltäytyisi noudattamasta ultimaatumin ehtoja; mihin he vastasivat, että asiaan oli varauduttu eikä sulttaanilla ollut syytä huolestua mahdollisista tilanteista. Tuona päivänä päättyi 391 vuotta ja 15 päivää kestänyt ottomaanien vallan kausi; ja missä oli sulttaanin itsenäisyys? — Poissa!”⁶

GSAM 132.1Siitä päivästä tähän päivään asti sulttaani on joutunut toimimaan suurvaltojen sanelujen mukaan ja seuraamaan valtakuntansa paloitusta, kun se pala palalta on liitetty niiden omaan käyttöön.

GSAM 132Yleinen kiinnostus profetioihin heräsi

GSAM 132.2Tämä profetian silmiinpistävä täyttyminen vaikutti valtavasti yleiseen mielipiteeseen. Se vahvisti ihmisten kiinnostusta kuulla täyttyneistä ja täyttymässä olevista profetioista. Tohtori Litch kertoi, että muutaman kuukauden kuluessa 11. elokuuta 1840 jälkeen hän oli saanut kirjeitä yli tuhannelta merkittävältä epäuskoiselta, joista osa oli epäuskoisten seurojen johtajia, ja joissa he totesivat, että he olivat luopuneet taistelusta Raamattua vastaan ja hyväksyneet sen Jumalan ilmoituksena ihmisille. Jotkut heistä kääntyivät täysin Jumalan puoleen, ja monista tuli taitavia puhujia suuressa toisen tulemisen liikkeessä. Jotkut ilmaisivat ajatuksensa tohtori Litchille seuraavasti: ”Olemme sanoneet, että profetioiden tulkitsijat lainaavat historian pölyisiä sivuja perustellakseen väitteitään profetioiden täyttymisestä; mutta tässä tapauksessa meillä on elävät tosiasiat aivan silmiemme edessä.”

GSAM 132.3Jotta voin havainnollistaa, kuinka juuri kuudennen pasunan lopussa adventtisanoma alkoi levitä ”kovalla äänellä”, kerron tapauksen, jonka yksi tämän sanoman välittäjistä kertoi minulle.

GSAM 132.4Vuonna 1840 E. C. Williams, laaja-alainen teltta- ja purjevalmistaja Rochesterista, New Yorkista, otti sanoman vastaan ja kutsui pastorit Millerin ja Himesin tulemaan Rochesteriin puhumaan kaupungin tuhansille asukkaille. He vastasivat, ettei heillä ollut tarpeeksi rahaa riittävän suuren salin vuokraamiseen, johon ihmiset mahtuisivat. Hän vastasi: ”Minulla on pyöreä teltta, jonka halkaisija on 120 jalkaa. Pystytän sen, järjestän istumapaikat ja huolehdin siitä ilmaiseksi. Tulkaa ja julistakaa sanomaa.” ”He tulivat”, hän kertoi minulle, ”eikä telttaan mahtunut edes puolta niistä, jotka tulivat kuuntelemaan, joten lisäsin siihen neljäkymmentä jalkaa pitkän liitoksen, jolloin teltasta tuli kooltaan 160 x 120 jalkaa. Tämä teltta oli päivittäin täynnä ihmisiä, ja satoja tungeksi sen ulkopuolella, kaikki innokkaina kuulemaan sanaa.”

GSAM 133Sadat julistavat sanomaa

GSAM 133.1Kasvavaan kiinnostukseen vastattiin käyttämällä suuria telttoja, ja kesäkaudella pidettiin kokouksia lehtimetsissä. Talvella käytettiin joitakin suurimmista kirkko- ja juhlasaleista, ja ne kaikki olivat täynnä kiinnostuneita kuulijoita. Sen sijaan, että pastori Miller olisi nyt seissyt, kuten hän oli tehnyt ennen vuotta 1840, ”melkein yksin” julistaessaan sanomaa, noin kolmesataa liittyi hänen seuraansa julistamaan julkisesti 2 300 päivän jakson päättymistä ja huutamaan: ”Aikaa ei enää ole” ja ”Hänen tuomionsa hetki on tullut.” Näin näemme, kuinka kun Herran aika koitti sanoman maailmanlaajuiselle etenemiselle, hänen sanansa täyttyi ja miljoonat ihmiset liikuttuivat halusta kuulla kutsu.

GSAM 133.2Se, mikä päti liikkeeseen Amerikassa, päti myös muissa maissa. Vuodesta 1840 lähtien muutaman yksittäisen henkilön sijaan, jotka levittivät julkaisujaan hajanaisesti, kymmeniä nousi ikään kuin eturiviin julistamaan huutoa. Englannissa pelkästään Englannin kirkossa oli seitsemänsataa pappia julistamassa sanomaa, puhumattakaan kymmenistä muista, jotka olivat mukana samassa työssä. Yli kahdessakymmenessä maailman johtavassa maassa sanoma levisi sellaisella innolla, että sivustakatsoja saattoi sanoa: ”Tämä kansa on hirveän vakavissaan.”